Turvatarkastus

Turvatarkastuksella varmistamme, että lipunostaja on oikea ihminen eikä kone. Tällä pyrimme estämään mahdolliset väärinkäytökset ja tekemään lipun ostamisesta mahdollisimman turvallista kaikille.

Virhetilanne. Lataa sivu uudelleen.

On mahdollista, että liput ovat vielä saatavissa. Kokeile uudelleen.

Harakiri for the Sky

04 elo
2017
pe
20:00

Ikäraja 18+

Telakkakatu 8 00150 HELSINKI

Lipunmyynti alkaa:
Alkaa 16.02.2017 09:00
Päättyy 04.08.2017 23:59

Varausmahdollisuus:
Alkaa 15.02.2017 19:56
Päättyy 03.08.2017 21:00

Tietoa tilaisuudesta

Tietoa tilaisuudesta

HARAKIRI FOR THE SKY (AUT) ENSIMMÄISTÄ KERTAA SUOMESSA!":

Itävaltalainen post black metal –yhtye Harakiri for the Sky saapuu elokuussa ensimmäistä kertaa Suomeen. Kahden keikan mittaisella visiitillään yhtye nähdään myös Helsingin Elmun Baarissa perjantaina 4.8.2017. Mukana keikalla myös myöhemmin julkistettava support-yhtye.

Vuonna 2011 perustettu Harakiri for the Sky on kaksikko Matthias Sollakin ja Michael Wahntraumin yhteistyön taidonnäyte. Kolmannen, järkälemäisen studioalbuminsa ”Trauma: III” viime vuonna julkaissut Harakiri for the Sky on viimeisen vuoden kiertänyt ahkerasti Keski-Eurooppaa ja vauhti ei ole hiipumaan päin. Kuluvan vuoden aikana yhtye on ehtinyt keikkailla jo Venäjällä ja myöhemmin tänä vuonna on luvassa Suomen lisäksi myös keikkoja muun muassa Italiassa, Ranskassa, Saksassa, Liettuassa ja Sveitsissä.

Saavu todistamaan yhtyeen ensimmäistä Suomen keikkaa Elmun Baariin 4.8.2017!


Pe 4.8.2017 @ Elmun Baari
K18
Ovet klo 20.00

Lippurajoitus: 20
  • Numeroimaton

    14.50 EUR

Lipun hinta sisältää käsittelykulut. Erikseen veloitetaan toimitus- ja maksutapakohtaiset kulut valintasi mukaan.

Hae paikkoja

Hae paikat - Anna meidän valita sinulle parhaat mahdolliset vapaat paikat. Voit myös valita itse paikkasi.

Paikat eivät vielä ole varattuna

Sinua ei vielä veloiteta

Tilauksesi

Tietoa tilauksestasi

Et ole valinnut paikkoja
Lippumäärä
Voit muuttaa valintojasi näytön vasemmassa reunassa
Paikat eivät vielä ole varattuna
Lippurajoitus: 20