Turvatarkastus

Turvatarkastuksella varmistamme, että lipunostaja on oikea ihminen eikä kone. Tällä pyrimme estämään mahdolliset väärinkäytökset ja tekemään lipun ostamisesta mahdollisimman turvallista kaikille.

Virhetilanne. Lataa sivu uudelleen.

On mahdollista, että liput ovat vielä saatavissa. Kokeile uudelleen.

KISS

04 touko
2017
to
18:30

Areenankuja 1 00240 HELSINKI

Lipunmyynti alkaa:
Alkaa 05.12.2016 09:00
Päättyy 04.05.2017 18:30

Tietoa tilaisuudesta

Tietoa tilaisuudesta

KISS KONSERTOI HELSINGISSÄ TOUKOKUUSSA

Maailman tunnetuimpiin rock-yhtyeisiin lukeutuva KISS saapuu keväällä Suomeen. Yhtyeen viihdyttävä show nähdään Helsingissä, Hartwall Arenalla, torstaina 4. toukokuuta. Lipunmyynti konserttiin käynnistyy Ticketmasterissa maanantaina 5. joulukuuta.

Yli neljäkymmentä vuotta sitten perustettu yhdysvaltalainen KISS on yksi rock-historian suurimmista yhtyeistä, joka on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen faneihin ympäri maailmaa. Bändi on luonut mainetta yhtenä maailman parhaimmista live-bändeistä tekemällä esiintymisistään hengästyttäviä spektaakkeleita, joihin kuuluu oleellisena osana pyrotekniikkaa, näyttävät esiintymisasut ja -meikit, tultasyöksevät kitarat sekä liuta jo klassikoiksi muodostuneita hittejä. Yhtye vietti loppukesän loppuunmyydyllä areenakiertueella Yhdysvalloissa, ja marraskuun alussa fanit pääsivät kokemaan sarjassaan kuudennen, Karibialla risteilleen loppuunmyydyn KISS KRUISEn.

Yli 100 miljoonaa albumia maailmanlaajuisesti myyneen raskaan rockin jättiläisen menestyksen taustalta löytyy erittäin uskollinen fanikunta. Yhtyeen faniklubi KISS ARMY onkin yksi maailman suurimmista. KISS on julkaissut 44 albumia, ja bändin isoimpiin hitteihin lukeutuvat mm. “Rock and Roll All Nite”, ”Detroit Rock City”, ”Love Gun”, “Was Made for Lovin' You”, ”Lick It Up” ja ”Heaven's on Fire”. Yhtye julkaisi tuoreimman studioalbuminsa “Monster” vuonna 2012.

KONSERTTI:
KISS (USA)
To 4.5.2017 Hartwall Arena, Helsinki
Ovet klo 18.30

LIPUT:
Myyntiin ma 5.12.2016 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 73,50 / 79,50 / 88,50 / 91,50 / 99,50 euroa Ticketmasterista

Lippurajoitus: 10
  • Alakatsomot 107-109, 118-120

    99.50 EUR

  • Permanto/seisova

    91.50 EUR

  • Alakatsomot 110, 113, 114, 117/Yläkatsomot 303-305, 314-316

    91.50 EUR

  • Alakatsomot 111, 112, 115, 116

    88.50 EUR

  • Yläkatsomot 306-307, 312, 313

    79.50 EUR

  • Yläkatsomot 308-311

    73.50 EUR

  • Pyörätuoli

    73.50 EUR

Lipun hinta sisältää käsittelykulut. Erikseen veloitetaan toimitus- ja maksutapakohtaiset kulut valintasi mukaan.

Haluaisitko jotain vähän parempaa?

Tiesitkö että tilaisuuteen on tarjolla myös Platinum lippuja? Platinum liput ovat täydellinen valinta silloin kun haluat jotain vähän parempaa. Liput ovat usein talon parhailta paikoilta!

Hinnat alkaen 193.50 EUR per lippu. Näytä liput

Hae paikkoja

Takaisin pohjakarttaan

Haluaisitko jotain vähän parempaa?

Tiesitkö että tilaisuuteen on tarjolla myös Platinum lippuja? Platinum liput ovat täydellinen valinta silloin kun haluat jotain vähän parempaa. Liput ovat usein talon parhailta paikoilta!

Hinnat alkaen 193.50 EUR per lippu. Näytä liput

Hae paikat - Anna meidän valita sinulle parhaat mahdolliset vapaat paikat. Voit myös valita itse paikkasi.

Paikat eivät vielä ole varattuna

Sinua ei vielä veloiteta

Tilauksesi

Tietoa tilauksestasi

Et ole valinnut paikkoja
Lippumäärä
Voit muuttaa valintojasi näytön vasemmassa reunassa
Paikat eivät vielä ole varattuna
Lippurajoitus: 10