Siirry suoraan pääsisältöön
Blockfest

Hip-hop/R&B

Blockfest lippuja

7 TILAISUUTTA

Päivämäärä

Suomi

7 Tilaisuutta
Ladattu 7 / 7 tilaisuutta

Lisätietoa artistista / tapahtumasta Blockfest

BLOCKFESTIN KATTAUS KASVAA:
TRIPPIE REDD, PYHIMYS JA CITY MORGUE RATINAAN


Tampereella järjestettävän kaupunkifestivaali Blockfestin kattaus kasvaa jälleen kansainvälisillä ja kotimaisilla kiinnityksillä. Osa festivaalin lipputyypeistä on jo myyty loppuun.

Jokaisena järjestysvuotenaan jo ennakkoon loppuunmyyty Blockfest on julkistanut kymmenen uutta kiinnitystä. Tampereen Ratinassa kuullaan Billboardin kärkeen joulukuussa kirinyt, Suomeen ensimmäistä kertaa saapuva Trippie Redd sekä mm. $uicideboy$:in kanssa yhdessä kiertänyt, hiphopia ja trap metalia yhdistelevä City Morgue. Lisäksi vuoden alussa “Mikko”-albumin myötä uutta musiikkia julkaissut ja sen myötä Suomen Spotify-listoja parhaillaan hallitseva Pyhimys liittyy esiintyjäkaartiin.

Festivaaleilla nähdään ensi kesänä myös uuden aallon tekijät Aaro630 & Vepu, parasta levyään ikinä työstävät Asa & Polarsoul, yleisön kovasti toivoma Cledos, Blockfest-debyytin tekevä costee, energisistä live-esiintymisistään tunnettu Mouhous, pitkän linjan kokoonpano SMC Lähiörotat sekä tänä keväänä lisää uutta musiikkia julkaiseva View.

20-vuotias Trippie Redd, on yhdysvaltalainen räppäri sekä laulaja-laulunkirjoittaja. Vuonna 2017 hän julkaisi ensimmäisen sinkkunsa Love Scars myötä debyyttimixtapensa A Love Letter to You. Sitä seurasi useampi muu julkaisu, kuten esimerkiksi Travis Scottin kanssa tehty Dark Knight Dummo.
Ensimmäisen albuminsa Life’s a Trip, Trippie Redd julkaisi vuotta myöhemmin ja tunnettuuden noustessa jatkoi aktiivisesti musiikin tekemistä ja julkaisemista. Vuonna 2019 julkaistu A Love Letter to You 4 noteerattiin parhaillaan Billboard 200-listan kärkipaikalla. Albumilla on tehty yhteistyötä mm. viime vuonna Blockfesteilla esiintyneiden Lil Moseyn sekä edesmenneen Juice WRLD:n kanssa.

City Morgue on yhdysvaltalainen hiphop-duo, jonka muodostavat ZillaKami ja SosMula. He ovat tehneet tiivistä yhteistyötä tuottaja Thraxxin kanssa. Voimakkaista lyriikoistaan sekä raa’asta soundistaan tunnettu City Morgue on kuluneiden parin vuoden aikana julkaissut useita single-julkaisuja sekä albuminsa City Morgue Vol 1: Hell or High Waters.

Klubikeikkojaan ympäri maailmaanloppuunmyyvä City Morgue on kiertänyt esiintymässä myös $uicideboy$:in sekä Denzel Curryn matkassa. He ovat myös tehneet useasti yhteistyötä ensi keväänä Suomeen keikalle saapuvan Pouyan kanssa.

Kaikki tähän mennessä julkaistut Blockfest-artistit:
City Morque (US), Denzel Curry (US), Danileigh (US), Playboi Carti (US), Saweetie (US), Trippie Redd (US) Aaro630 & Vepu, Asa & Polarsoul, Cledos, Costee, Etta, Gettomasa, GoodJobLarry (ft. Tippa, NCO, Musta Hanhi, Fetti, Le Fvbelos, Pajafella, Slushher), Juno, Kube, Lauri Haav, Melo, Mouhous, Pyhimys, Sexmane, SMC Lähiörotat, View

Lisää esiintyjiä niin Suomesta kuin ulkomailtakin julkaistaan kevään aikana.

Lipunmyynti alkaa pe 13.12. klo 9.00
Ennen lipun ostoa, luethan kulloinkin voimassaolevat Blockfestin tapahtumaehdot TÄSTÄ

Lue lisää tapahtumasta ja artisteista osoitteessa www.blockfest.fi, ja ota myös seurantaan Facebook ja Instagram-kanavamme.
www.blockfest.fi
www.fb.com/blockfest
www.instagram.com/blockfest
www.youtube.com/blockfest