Latinalainen musiikki
Maluma liput
Tilaisuuksia
0 TILAISUUTTA
Valitettavasti emme löytäneet yhtään tapahtumaa
Lisätietoa
Maailman suurin latinotähti Maluma Hartwall Areenalle helmikuussa
Yli 75 miljoonaa someseuraajaa, loppuunmyydyt areenat ja 9 miljardia videonäyttöä ovat tehneet Malumasta tämän hetken seuratuimman latinoartistin
Yli 25 miljoonaa kuulijaa yksinomaan Spotifyssä kuukausittain keräävä Maluma saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen ensi helmikuussa. Helsingissä Hartwall Areenalla 19.2.2020 kuultava konsertti on osa kuuman kolumbialaistähden ensi vuoden 11:11 -kiertueen Euroopan-osiota.
Aiemmin tänä vuonna Madonnan Medellín-biisissäkini kuultu Maluma on vakuuttanut kuulijoita aiemmin vierailijana myös muun muassa Shakiran sekä Ricky Martinin biiseissä, ja miekkonen on tuttu kasvo myös kotimaansa televisiossa niin juontajana kuin näyttelijänäkin.
Maluma voitti 2018 Latin Grammy -palkinnon F.A.M.E.-albumistaan ja on yksi sosiaalisen median suurimmista tähdistä tällä hetkellä keräten 75 miljoona seuraajaa Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa. Hänen videoitaan on katsottu netissä jo yli 9 miljardia kertaa, ja Youtube-kanavalla on tilaajiakin jo reilut 22 miljoonaa.
Kaksi vuotta sitten maailmaa kiertänyt Maluma World Tour keräsi yli miljoona myytyä lippua 105 maassa, ja nosti nuoren miehen samalla menestyneimmäksi latinotähdeksi. Mukana tällä kiertueella oli esimerkiksi loppuunmyyty Madison Square Gardenin keikka.
Suomeen saapuva 11:11 World Tour myi jo aiemmin tänä vuonna suuret keikkapaikat loppuun useissa Euroopan maissa, ja tähän mennessä shown on nähnyt 200 000 kuulijaa. Silmiähivelevien erikoistehosteiden ohella kiertuetta värittävät upea livebändi sekä kaksitoista tanssijaa.
Kiertueen liput tulevat myyntiin ylihuomenna keskiviikkona 31.10.2019 kello 10.00 Ticketmasterissa.
Konsertin tuo Suomeen Pragma Production.
Lisätiedot:
www.instagram.com/maluma
www.facebook.com/MALUMAMUSIK
https://twitter.com/maluma
Youtube
Snapchat: malumaworld
www.malumamusik.com

Setlists
- 1.Borro cassette
- 2.El perdedor
- 3.Obsesión
- 4.Carnaval
- 5.Marinero
- 6.Vente pa' ca (Ricky Martin cover)
- 7.Corazón
- 8.Chantaje (Shakira & Maluma cover)
- 9.Cuatro babys
- 10.11 PM
- 11.HP
- 12.Felices los 4
- 13.Felices los 4 (Salsa)
- 14.ADMV
- 15.Parce
- 16.Madrid
- 17.Hawái
- 18.La Burbuja/Tónika/Agua de Jamaica /
- 19.Mojando asientos
- 20.Hola señorita (Gims cover)
- 21.Nos comemos vivos (Chencho Corleone cover)
- 22.Cosas pendientes
- 23.+57
- 24.X (Remix) (Nicky Jam cover)
- 25.Ohnana remix
- 26.Sobrio
- 27.Según quién
- 28.COCO LOCO
- 1.Corazón
- 2.Vente pa' ca / Chantaje
- 3.COCO LOCO
- 4.Hawái
- 5.Según quién
- 6.Felices los 4
- 7.Sobrio
- 8.11 PM
- 9.Borro cassette / Mala mía / X (Remix) / Gyal You a Party Animal / Lollipop (REMIX) / El perdedor
- 10.4 Babys
- 1.Corazón
- 2.HP
- 3.Vente pa' ca (Ricky Martin cover)
- 4.Chantaje (ft. Shakira)
- 5.COCO LOCO
- 6.Hawaii
- 7.Según quién (Carin Leon)
- 8.Felices los 4
- 9.Sobrio
- 10.11 PM
- 11.Borro cassette
- 12.Mala mía
- 13.X (Remix) (Nicky Jam cover)
- 14.Gyal You a Party Animal (Charly Black cover)
- 15.Lollipop (REMIX)
- 16.Cielo a un diablo
- 17.OA (ft. Anuel AA)
- 18.El perdedor
- 19.4 Babys
- 20.Carnaval
- 1.Call me
- 2.Oe bebe
- 3.POR QUÉ SERÁ
- 4.Según quién
- 5.Corazón
- 6.HP
- 7.Felices los 4
- 8.Hawái
- 1.COCO LOCO
- 2.Corazón
- 3.Tá OK
- 4.Vente pa' ca (Ricky Martin cover)
- 5.Chantaje (Shakira & Maluma cover)
- 6.HP
- 7.11 PM
- 8.Mala mía
- 9.La temperatura
- 10.Qué chimba
- 11.Carnaval
- 12.Hawái
- 13.Felices los 4
- 14.Sobrio
- 15.BLING BLING
- 16.Según quién
- 17.Borro cassette
- 18.Nos comemos vivos (Chencho Corleone cover)
- 19.Madrid
- 20.Qué más pues (Sech cover)
- 21.X (Nicky Jam cover)
- 22.Gyal You a Party Animal (Charly Black cover)
- 23.Mi niña (Wisin cover)
- 24.Farandulera
- 25.El perdedor
- 26.Parce
- 27.Hola (Lenny Tavárez cover) (Lenny Tavarez only)
- 28.Elegi (Lenny Tavarez only)
- 29.Medallo (Blessd cover)
- 30.4 Babys
Encore
- 31.Hawái
- 32.Carnaval