Rock/Pop
Toto liput
Tilaisuuksia
1 TILAISUUTTA
Suomi
Valitettavasti ei löytynyt yhtään tapahtumaa maassa Suomi
Kiinnostaisiko jokin näistä allaolevista tapahtumista?
Tilaisuudet ulkomailla
1 Tilaisuutta- 7.5.2025keskiviikkona 20.00Abu Dhabi, Yhdistyneet arabiemiirikunnatEtihad Arena, Yas BayTOTO TOUR 2025
Tapahtumapaikka
Lisätietoa
Toto on yksi rock-historian tunnetuimmista yhtyeistä.
Toto perustettiin Los Angelesissa vuonna 1977, ja samana vuonna yhtye julkaisi debyyttialbuminsa. Albumi oli hitti - se myi yli 2 miljoonaa kappaletta ja siltä kirposi hitti Hold the Line. Yhtyeen tunnetuimpiin kappaleisiin lukeutuvat lisäksi Africa, Rosanna (molemmat 1982) ja I Won't Hold You Back (1983). Kaikkiaan yhtyeen albumeja on myyty yli 50 miljoonaa kappaletta.
2000-luvulla yhtye on pysynyt aktiivisena, ja tehnyt useita julkaisuja. Totoa striimataan yli 3 miljoonaa kertaa tällä hetkellä päivittäin. Suurin osa striimeistä tulee alle 34-vuotiailta kertoen, että Toto on yhä tänä päivänä ajankohtainen ja nuorten aikuisten suosikkiyhtye.

Setlists
- 1.Child's Anthem
- 2.Carmen
- 3.Rosanna (with interpolation of Elton John's 'Saturday Night's Alright For Fighting')
- 4.99
- 5.Mindfields
- 6.I Will Remember
- 7.Pamela
- 8.Keyboard Solo (Greg Phillinganes)
- 9.I Won't Hold You Back
- 10.Angel Don't Cry
- 11.Georgy Porgy
- 12.Keyboard Solo (Dennis Atlas; with elements of 'Goodbye Elenore')
- 13.White Sister
- 14.I'll Be Over You
- 15.Stop Loving You
- 16.Drum Solo
- 17.Don't Chain My Heart (Band Introduction)
- 18.I'll Supply the Love
- 19.Hold the Line
- 20.Africa
- 1.Child's Anthem
- 2.Carmen
- 3.Rosanna
- 4.Mindfields
- 5.I Will Remember
- 6.Pamela
- 7.Keyboard Solo (Greg Phillinganes)
- 8.I Won't Hold You Back
- 9.Angel Don't Cry
- 10.Georgy Porgy
- 11.Keyboard Solo (Dennis Atlas)
- 12.White Sister
- 13.I'll Be Over You
- 14.I'll Supply the Love
- 15.Drum Solo (Shannon Forrest)
- 16.Don't Chain My Heart
- 17.Stop Loving You (Band introduction)
- 18.Hold the Line
- 19.Africa